perjantai 21. joulukuuta 2012

Last one...

Viimenen tunti ja viimenen kirjotus. Käytiin tässä esityksiä Prezistä, Vimeosta ja muista ekalla tunnilla ja nytten toisella tunnilla käydään läpi ekosysteemi esitykset. Alkaa porukka olemaan jo aika levoton näin perjantaina. Mutta se siitä.

Hyviä lomia vain kaikille. Ihte ainakin aion ottaa kaiken ilon irti näistä kahdesta viikosta.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Tipping point

Tipping point tarkoittaa sitä pistettä, jonka jälkeen idea tai asia alkaa leviämään vauhdilla. Tämä on Malcom Gladwellin kehittämä idea, joka näkyy parhaiten internetin maailmassa. Meemit ja youtube-videot ovat tipping pointista mielestäni parhaimmat esimerkit, sillä niiden suosio saattaa joskus nousta räjähdysmäisesti. 

Malcom Gladwellin teorian mukaan on kolme asiaa, jotka vaikuttavat leviämiseen.

- Law of the few (Harvojen laki) 
- Stickyness factor ( Tarttuvuus )
- Power of Context ( Konteksti )


Harvojen laki

Harvojen laki liittyy Pareton periaatteseen, jonka mukaan missä tahansa ilmiössä 80 % seurauksista johtuu 20 %:sta syistä. Ihmisistä puhuttaessa harvojen laki tunnistaa kolme erilaista ihmistyyppiä.

Yhdistäjät
Yhdistäjät ovat henkilöitä, joilla on suurimäärä heikkoja suhteita eli tuttuja ja ystäviä. Yhdistäjät ovat erittäin sosiaalisia.


Asiantuntijat
Asiantuntijalla tarkoitetaan henkilöä, joka ymmärtää ja osaa jonkin tietyn asian.

Myyntimiehet 
Myyntimiehet ovat hyviä puhumaan, vakuttamaan ja suostuttelemaan. 


Tarttuvuus

Jotta idea lähtisi leviämään, sen täytyy olla tarttuva. Eli siinä täytyy olla jotain, mikä saa ihmiset kiinnostumaan siitä. Tähän vaikuttaa seuraavat asiat:

- Simple
- Unexpected
- Concrete
- Credible
- Emotional
- Story

Konteksti

Viittaa ymmpäristötekijöihin ja ajankohtaan. Jos kokonaistilanne ja ajankohta eivät ole suotuisia, idea ei välttämättä lähde leviämään.

torstai 13. joulukuuta 2012

13.12. Peliluento

Tänään oli hieman vaihtelua normaaleihin oppitunteihin verrattuna. Skypen välityksellä Pekko Koskinen piti meille pienen luennon pelien historiasta ja peli suunnittelusta. Siinä sivuttiin samalla paljon muitakin aiheita esim. miten pelimekaniikoita on upotettu nettisivuille ja muihin palveluihin (FourSquare, FB ym.)

Käytiin myös läpi lautapelien historiaa ja sitä, miten videopelit ja muut lainaavat ideoita lautapeleistä. Itseä kiinnostavaa asiaa tuli kyllä aika paljon luennon aikana esille. Ainoana ongelmana vain oli se etten jaksannut kiinnittää huomiota paljon itse luentoon, vaan pyörein taas omissa maailmoissani =D.

Mutta lyhyesti siitä, mitä jäi mieleen aiheesta:
- Videopelit perustuu pitkälti lautapeleihin (duh...).
- Lautapelien suosio on huipussan.
- Pelimekaniikoita upotetaan joka paikkaan.
- Tivolissa on tänään bileet

Wait? What!? Tais mennä jo ohi aiheen.

perjantai 7. joulukuuta 2012

Jokutarinajuttu

Olipa kerran opiskelija Internet palvelut-kurssilla. Eräänä päivänä hänelle annettiin yllättävä tehtävä kirjoittaa lyhyt tarina jostain random tarina. Hän pakon edessä kirjoitti kyyneleet silmissä jotain yleispätevää blogiinsa asiaan liittyen.

The End...

perjantai 30. marraskuuta 2012

Viikon how should I know tapahtumia

Viime kirjoituksesta onkin jo vierähtännyt vähän aikaa, joten tässä lyhyesti yhteenvetoa parista viime tunnista.  Kaksi tärkeää ja olennaista asiaa: FourSquare ja uusi experimentti.

FourSquaren avulla voi ns. loggautua paikkoihin ja tällä tavoin kerätä pisteitä kyseisessä palvelussa. Ja kuinka tämä sitten liittyy kurssiimme? PELILLISTÄMINEN! Itse en ole saanut palvelua käyttöön, koska kännykkäni on vanha p***a eikä voi kirjautua palveluun ja koska "SSL handshake error" :<. Noh, itseäni ei oikeastaan tämä haittaa, koska en ole kovin innoissani tämän palvelun käyttöönotosta. Varsinkaan, kun sitä ei tule käytyä paljon missään. Puhumattakaan siitä, että muistaisi käyttää FourSquarea.

Toinen aihe eli "uusi" experimenttimme. Uusi lainausmerkeissä siksi, että tästähän on jo tiedetty vähän aikaa. Muuutta... Ideanahan on siis saada myytyä Campus-kortteja enemmän. Tässä minä ja minun ryhmäni aiomme onnistua julisteilla, flyereilla ja pakot... siis ystävällisen vuorovaikutuksen avulla.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Persuasive design. Persuasive design everywhere!

Tänään oppitunnit alkoivat hieman hämmentävällä tavalla, nimittäin pienimuotoisella näyttelemisellä. Minun ryhmäni tarkoituksena oli näytellä tupperware-kutsujen vieraita ja emäntää. Muita tunnin näytelmiä oli auto-kauppa ja ylivoimaisesti kaikkien mielestä huvittavin naisen-iskeminen-baarissa -näytelmä. Tälle hämmentävälle aloitukselle oli kuitenkin ihan järkevä syy.

Persuasive Design

Lyhyesti, tämän tarkoituksena on suostutella ihminen tekemäänsanomaanpäättämääntaimitälie jotain. Hyviä esimerkkejä tästä ovat juuri ne esitysten aiheet joita tunneilla käytiin. Tähän voitaisiin myöskin laskea ah-niin-ärsytävät puhelin myyjät =D. Tarkemmin. kun tätä aihetta ajattelee niin suostutteleviin tekniikkoihin tulee törmättyä melkeinpä päivittäin. Näitä tulee käytettyä myös itsekkin vaikkei sitä niin tule ajateltua. Tähän liitteen aiomme tehdä myös kolmannen experimenttimme. Lisätietoja tästä, kun siitä on jotain kerrottavaa. Ja tästä tulikin mieleen etten ole vielä kertonut toisestakaan experimentistä vielä mitään. No... ehkä tässä joku päivä.



Weekend!!!

Aiheesta hieman poiketen, nyt on jälleen viikonloppu. Itse tämä tulee vietettyä Kannuksessa osittain koulutehtävien ja osittain hauskanpidon parissa. Tänään onkin jo kaksi Warmachine voittoa takana. Hieman tuurilla kylläkin, but who cares. Win is a win =D.

torstai 15. marraskuuta 2012

15.11.2012 tunnin juttuja

Tämän päivä alko hienosti kyselyiden parissa. Aiheena oli sosiaalisetmediat ja niiden käyttö opiskelussa. Lisäksi Niko Pääkkönen kyselyn meille esitellyt henkilö kertoi hieman omasta vaihto-opiskelu ajastaan Saksassa. Kuulosti ainakin ihan mukavalta hommalta, että voisi tuota itsekkin harkita. Ei ehkä Saksaan, vaan jonnekkin muualle esim. Englantiin.

Jatkoimme tämän jälkeen eteenpäin verkostoitumis asiassa. Näin pääsimme käsitteeseen Connectivism, joka on nykyajan digitaalinen oppimismenetelmä. Tästä linkistä voi lukea hieman enemmän, jos niin haluaa http://education-2020.wikispaces.com/Connectivism

Jatkoimme asiaa LinkedIn parissa, joka on yhteisöpalvelu ja joka on tarkoitettu, yllättäen, verkostoitumiseen. Tänne meidän kaikkien olisi tarkoitus tehdä tunnukset ja eniten kavereita kerännyt saa lisäexpaa. Let the competition begin!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Interesting stuff

Tällaseen artikkeliin törmäsin tässä aamusella. Kannattaa lukea, jos pelit ja pelaaminen kiinnostaa. Varsinkin, jos aikoo osallistua siihen pelikehityksen kursille, mistä on ollu koululla puhetta =D.

http://www.ign.com/articles/2012/11/12/good-bones-game-designs-that-just-work

lauantai 10. marraskuuta 2012

Last.fm

Oli tosiaan puhetta tuossa kurssin aloitustunnilla siitä, mitä internetpalveluita otettaisiin tarkastelun kohteeksi. Yksi ehdotuksista oli Last.fm, vaikka se ei saanutkaan paljon ääniä. Ajattelin kuitenkin täällä ilmoittaa, että itselläni on profiili kyseisellä sivustolla. Tässä on linkki profiiliini --> http://www.last.fm/user/VJxSS
Mikäli muillakin sattuu olemaan profiili niin lisätkää toki minut kaveriksi.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Verkostoja, experimenttejä ja muuta läpinää

Tänään siis viimeinkin siirryimme asiassa eteenpäin WoC:sta ja siirryttiin sosiaaliseen verkostoitumiseen. Tästä sitten kuten olettaa saatoi tehdään toinen experiment thingy.

Ensin kuitenkin vähän tunnin tapahtumista. Kävimme läpi sitä, mitä sosiaalinen verkostoituminen tarkoittaa. Yksinkertaistettuna se tarkoittaa sitä, että jollain yksilöllä on jokin kaveri/tuttavapiiri ja tämän sisällä on joku, joka on yhteydessä johonkin toiseen kaveri/tuttavapiiri. Simple, eh? Enter Matti the OAMKin pelikehitysguru. Hän tuli lyhyesti kertomaan OAMKin pelikehitys kursseista. Mielenkiintosta tavaraa, mutta olinkin jo valmiiksi päättänyt ilmoittautua kyseiselle kurssille. Odotan jo innolla tämän kurssin alkua ja sen alkamiseen ei kestäkkään enää kauan.

Tämän lisäksi käytiin läpi heikot ja vahvat suhteet. Vahvoihin suhteisiin kuuluu perheenjäsenet ja läheiset ystävä ja heikkoihin hetkelliset tuttavat ym. Totta puhuen en edes kiinnittänyt paljoa huomiota tunnin tapahtumiin, koska olin liian kiireellinen omien ajatusteni kanssa. Kaiken tämän kurssimateriaalin voi onneksi lukea muualta myöhemmin. Tästä toisesta experimentistä voisin kirjoittaa vasta myöhemmin, kun on jotain kerrottavaa.

Huoh, päästiinhän tästä tylsän asian kirjoittamisesta. Sitten paljon mielenkiintoisempiin asioihin, kuten huomiseen. Aion, mikäli mitenkään viitsin ja jaksan, osallistua pieni muotoiseen Warmachine... no, kait sitä turnaukseksikin voisi kutsua. Enemmänkin se on joukkoihmisiäkerääntyypelaamaan-tapahtuma. Ohjelmassa olisi ainakin 15 pisteen Khador vs. Retribution of Scyrah (minä) ja Protectorate of Menoth vs. Retribution of Scyrah. Jos tarpeeksi moni on kiinnostunut asiasta niin voisin julkaista tänne hiukan tapahtuman tuloksia.

Niin ja koska on perjantai niin täytyyhän sitä laittaa hieman viikonloppu musiikkia.



torstai 8. marraskuuta 2012

Experiments and other things

Sitähän jopa joutu kaksi tuntia etuajassa ilmestymään koululle, kun piti tehdä sitä wokki-kysely-juttua. Kaikesta tästä jäi käteen hurjat kolme täytettyä kyselyä ja pikainen kuulakärkipiirustus.

Tämän jälkeen sitten ne oikeat oppitunnit, joilla kerättiin kaikkien ryhmien data yhteen. Lopputuloksena oli se, että tyhmät ihmiset ovat tyhmiä, viisaat viisaita ja LIK-tytöt kaikkein tyhmimpiä. Tai no... oikeana lopputuloksena taisi olla se, että wisdom of crowds homma ei ole ihan turhaa, mutta tuo edeltävä fakta oli kuitenki se paljon kiinnostavampi asia.

Tuntien välissä saimme myös ilmaiset pullakahvit opettajamme ansiosta. Ehkä tästä hyvästä pitäisi antaa hänelle näkymätön "Offered coffee to students" achievement.

Oppituntien päätteksi kävimme vielä kuuntelemassa pientä esittelyä Oulu Game Labista. OGL on lyhyesti sanottuna pelikoulutusopintojaksoharjoittelumikäliejokujuttu eli siis opetellaan pelien tekemistä. Ja ihan mielenkiintoseltahan tuo ainakin kuulosti. Melkein pitää jopa vakavasti alkaa harkitsemaan tuota.

Näin ollaan saatu jo TOINEN blogikirjoitus valmiiksi. Tälle illalle olisi vielä jäljellä nettissivun ulkoasun suunnittelua ja AC3:n viimeinen tehtävä.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Day 1, kinda

Koska olin liian laiska kirjoittaakseni torstaina. Recappia siitä päivästä: ei tehty paljon mitään. Käytiin läpi hieman sitä, mistä kurssissa on kyse ja saatiin hieman antaa rakentavaa palautetta kurssin sisällöstä. Tutkiskeltiin vähän WoC:ia (Wisdom of Crowds) ja päätettiin WoC-kyselyn kysymykset ja ryhmät.

Tänään oli vähän samansuuntaista asiaa. Crowd Control! No ei vaan Crowdsourcing eli joukkouttaminen. Surkea suomennus btw. Tuon ideana on, että on olemassa jokin ongelma ja siihen lähdetään etsimään yleisön joukosta ratkaisua. Ihan näin yksinkertaisesti sanottuna siis. Tästä tehtiin sitten SWOT-analyysiä pienissä ryhmissä ja esiteltiin tuloksia muulle ryhmälle. Lopuksi opettaja antoi tehtäväksi tehdä koko aiheesta pieni esitelmä ettei vain olisi liian tylsää viikonloppuna.

To be cont. Next week. Maybe.